Hollywood-tähti raivostui Espanjan hallitukselle – protestoi näyttävästi kadulla

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Espanjalainen näyttelijä Javier Bardem on saavuttanut roolitöillään kunnioitetun aseman Hollywoodissa. Komistus on tehnyt lukemattomia elokuvia kotimaassaan Espanjassa ennen kansainvälistä läpimurtoaan Ennen Yötä -elokuvassa.

Nyt miehen kerrotaan hermostuneen kotimaansa hallitukseen, koska se suunnittelee säästötoimenpiteitä maan kulttuuritahoille. Espanjan hallitus aikoo muun muassa nostaa elokuvalippujen verotusta, jolloin niiden hinnat nousevat huomattavasti. Satojen tuhansien taiteilijoiden ohella Bardem marssi isoveljensä Carloksen kanssa Madridin kaduilla kyltit kädessään.

– Kulttuuri ei ole luksusta, luki miehen kantaaottavassa kyltissä Female First -sivuston mukaan.

Miljoonien naisten ihailema Bardem nousi kansainväliseen kuuluisuuteen 1990-luvun alussa elokuvalla Kinkkua, kinkkua, jossa mies näytteli tulevan vaimonsa Penelope Cruzin kanssa. Pariskunta avioitui heinäkuussa 2010 ja he saivat vuoden päästä esikoispoikansa Leon. Äskettäin kaunottaren uutisoitiin olevan jälleen raskaana. Harva tietää, ettei espanjalaisuros osaa ajaa ollenkaan autoa.