Uusi Idol-tuomari paljastettiin – menestynyt popdiiva tuomariksi

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Huippusuositun American Idol -laulukilpailun tuomaristossa on nähty liuta menestyneitä artisteja ja muusikkoja. Kahden viime kauden aikana tuomaripenkin takana ovat istuneet Randy Jackson, Jennifer Lopez ja Steven Tyler.

Hittisarja on tällä hetkellä kovien muutosten alaisena, sillä sen tuomarit Steven Tyler ja Jennifer Lopez ilmoittivat äskettäin lähtevänsä sarjasta. Uusia tuomareita on sittemmin arvuuteltu julkisuudessa ahkerasti. Nyt arvuuttelu on kuitenkin saanut päätöksensä ainakin yhden tuomarinpestin osalta, sillä popdiiva Mariah Carey on kiinnitetty uudeksi American Idol -tuomariksi, Entertainment Weekly -sivusto uutisoi.

– Hän on isoin levyttävä artisti joka on ollut mukana näissä laulukilpailuissa, ohjelmaa tuottavan Fox-kanavan Kevin Reilly selittää.

Ohjelman 12. tuotantokaudelle mukaan tulevan Careyn palkkaa ei ole vielä vahvistettu, mutta lähteiden mukaan popdiivan tilipussi voi tuomaroinnin seurauksena kasvaa jopa 15 – 18 miljoonalla dollarilla. Laulajattaren odotetaan kuitenkin tienaavan pestistään enemmän kuin ohjelmasta äskettäin lähtenyt latinotähti Jennifer Lopez, joka tienasi ensimmäisellä kaudellaan 12 miljoonaa dollaria. Toisella tuomarikaudellaan latinolaulajatar ansaitsi 15 miljoonaa dollaria.

Mariah Careyn seurana American Idol -tuomaristossa tullaan näkemään ainakin ohjelman veteraanituomari Randy Jackson. Steven Tylerinkin lähdettyä sarjasta hänen paikalleen etsitään vielä yhtä miestuomaria. Näyttelijä Charlie Sheen ilmaisi äskettäin kiinnostuksensa Idol-tuomarin pestistä. Taannoin itsekin American Idol -ohjelmassa kisailleen Adam Lambertin kerrotaan myös olevan ehdolla laulukilpailun uudeksi tuomariksi.

Uusimmat