Muistatko vielä Alice Cooperin? Tältä tähti näyttää nykyisin siviilissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pitkän linjan rocktähti Alice Cooper nähtiin taannoin esiintymässä Iron Maiden -yhtyeen kanssa Suomessa. Cooper aiheutti 1970-luvulla paheksuntaa rajuilla lavaesiintymisillään, sillä hän muun muuassa hakkasi keikoillaan kirveellä vauvanukkeja.

Nyt Alice Cooper, tai oikeastaan hänen todellinen minänsä Vincent Damon Furnier, kuvattiin ilman roolihahmonsa maskeja hotellissa New Yorkissa. Takavuosien legendaa hädin tuskin tunnisti.

1970-luvulla heavytähden huhuttiin juovan päivittäin viskipullon ja litroittain olutta. Sittemmin raitistunut tähti on pyrkinyt auttamaan muita muusikkoja päihdeongelmien kanssa. Silti Cooper totesi viime vuonna, että hänen mielestään huumeiden tulisi olla laillisia ja alkoholin laitonta.

Alice Cooperilla, eli Vincent Damon Furnierilla, on ollut valtava vaikutus rockin kehitykseen, ja hänen usein kuvaillaankin perustaneen shock rock -musiikkigenren. Yhtyeen shokeeraava lava-show on inspiroinut useita muita artisteja, kuten Marilyn Mansonia, Kissiä, Slipknotia, Ozzy Osbournea ja Turbonegroa. Alice Cooper sai yhtyeineen ensimmäisen levytyssopimuksensa jo vuonna 1969 itseltään Frank Zappalta. Zappa julkaisi Alice Cooperin kolme ensimmäistä albumia. School’s Out -levystä tuli yhtyeen läpimurto.