Jodie Marsh kultaisissa bikineissä uimassa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Englantilainen kohumalli ja televisiojulkkis Jodie Marsh pitää ihmisten shokeeraamisesta ja nauttii viihdelehtien palstoilla näkymisestä. Biseksuaaliksi avoimesti tunnustautunut julkkis on pysytellyt julkisuuden valokeilassa keinoja kaihtamatta.

Viime päivinä Jodie Marsh on ikuistettu Karibian aurinkorannoilla lomanviettopuuhissa. Nyt tatuoitu bodaajakaunotar on muistanut jälleen ihailijoitaan uusimmilla Twitter-otoksillaan. Rannalla makaava neitokainen väänsi huulensa viettelevästi mutrulle, ja ojentautui pyyhkeen päällä täyteen uljauteensa silikonirinnat kultaisiin bikineihin paketoituna.

33-vuotias Jodie Marsh tunnetaan Britanniassa mallintöistään, mutta hän juonsi myös omaa Totally Jodie Marsh -realityohjelmansa. Vuonna 2006 hän oli mukana julkkisten Big Brother -ohjelmassa ja aiheutti talossa paljon riitoja. Marsh sijoittui taannoin toiseksi, kun plastiikkakirurgiaan keskittynyt verkkojulkaisu Good Surgeon Guide järjesti äänestyksen Britannian rumimmasta julkkiksesta. Lisäksi hän niitti menestystä liian suurten rintojen äänestyksessä.