Bulimikko halusi todistaa olevansa terve – tunki veitsen kurkkuun

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Syömishäiriöt ovat viime vuosina yleistyneet eri-ikäisten ihmisten keskuudessa. Pakkomielteisestä suhtautumisesta ruokaan voi olla haastava irtautua vuosienkin jälkeen. Nyt eräs amerikkalainen nainen halusi todistaa päässeensä irti bulimiaan kuuluvasta oksennusrefleksistä, ja teki tämän erikoisella tavalla.

30-vuotias atlantalainen nainen nimittäin todisti asian tunkemalla voiveitsen kurkkuunsa. Näytös ei kuitenkaan mennyt aivan putkeen. Neito päätyi lopulta nielemään koko veitsen, kun operaatio sai hänet nauramaan.

Veitsi ei tehnyt hyvää hänen sisuksilleen, vaan nainen alkoi oksentaa pian verta ja valittaa rintakivuista. Bulimikko kuljetettiin sairaalaan, jossa lääkärit poistivat veitsen hänen elimistöstään. Tapaus ei vahingoittanut naisen kurkkua tai vatsaa, uutisoi Daily Mail -sivusto.

Outo tapahtuma ei ollut naiselle ensimmäinen, vaan hän oli niellyt veitsen jo nelisen vuotta sitten. Tuolloin teräase poistettiin hänen elimistöstään leikkauksella, tällä kertaa riitti tähystyslaite. Neito kuljetettiin tapauksen jälkeen psykiatriseen hoitoon.