Nicole Eggertin kuntokuuri jatkuu – paparazzi kuvasi jumppasession

Viihdeuutiset · Stara.fi

Supersuositussa Baywatch-televisiosarjassa esiintynyt Nicole Eggert aloitti uransa jo viisivuotiaana, kun hän pääsi näyttelemään Johnson’s vauvashampoo-mainokseen. Sittemmin vaalea povipommi on tähdittänyt kymmeniä elokuvia. Kaunottaren tuorein elokuvarooli on vuodelta 2010.

Taannoin lapsen saanut Nicole lihoi huomattavasti raskauden aikana ja vielä sen jälkeenkin. Siksi hän osallistui taannoin Celebrity Fit Club -realityohjelmaan ja pudottaa parhaillaan painoaan henkilökohtaisen kunto-ohjaajansa Natasha Kufan opastuksella. Nyt Nicole onkin kuvattu lenkkeilemässä ja jumppaamassa Kufan kanssa Valley Villagessa, Kaliforniassa.

Kaliforniassa varttunut 40-vuotias Nicole Eggert kilpaili jo nuorena erinäisissä missikilpailuissa, joiden myötä hän sai itselleen agentin. Kahdeksanvuotiaana neitokainen teki ensimmäisen elokuvaroolinsa Rich and Famour -elokuvassa. Hänet on nähty myös TBS-kanavan The Real Gilligan’s Island -realitysarjassa. Nicole Eggert synnytti viime vuonna toisen tyttärensä.