Suosikkikoomikon yllättävä tilitys: ”Julkisuus ei kiinnosta, olisin mielummin narkkari!”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittiläinen koomikko-näyttelijä Russell Brand avioitui poplaulaja Katy Perryn kanssa vuonna 2010 Intiassa järjestetyssä hääseremoniassa. Julkkisparin liitto päätyi kuitenkin jo viime vuoden puolella eroon.

Russell Brand tunnetaan mediassa julkkiskaunottarien kanssa heilastelun lisäksi myös kamppailustaan huumeiden kanssa. Brand onnistui pääsemään eroon huumeriippuvuudesta pystyäkseen luomaan uraa koomikkona ja näyttelijänä. Nyt tähti on kuitenkin myöntänyt kaipaavansa huumehoureista menneisyyttään.

– Tästä tietää, että olen sairas. Olisin mielummin tuolla läävässä kuin nyt täällä hotellisviitissä. Olen kateellinen silloiselle itselleni. Raha, julkisuus, valta, seksi naiset, ne eivät kiinnosta minua. Olisin mielummin nisti, Russell Brand tilitti.

Hän kertoi mielipiteensä ystävälleen Martino Sclaville hotellihuoneessaan katsottuaan yli kymmenen vuoden takaista videota itsestään käyttämässä heroiinia. Järkyttävä tunnustus nähdään piakkoin Englannin BBC-kanavalla esitettävässä dokumenttielokuvassa Russel Brand: From Addiction To Recovery.

Russell Brand esiintyy parhaillaan valkokankailla Rock of Ages -elokuvassa. 37-vuotias koomikko-näyttelijä tuomittiin taannoin 20 tunniksi yhdyskuntapalveluun hänen heitettyään paparazzia kännykällä.