Lana Del Ray on seksikäs kaunotar – myös ilman meikkiä! Katso kuvat

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Born to Die -hittialbumillaan tänä vuonna kuuluisuuteen singahtanut Lana Del Ray kiinnitettiin äskettäin NEXT Model -mallitoimiston listoille. Tähti on nähty viime aikoina viihdelehtien otsikoissa rohkeiden asujensa merkeissä.

Nyt on todistettu sekin asia, että 25-vuotias Lana Del Ray on luonnonkaunis neitokainen. Laulajatar nähtiin eilen kävelemässä Länsi-Hollywoodissa, eikä hänen kasvoillaan ollut minkäänlaista ehostusta. Raikkaan näköinen tähti hymyili kameroille, ja näytti varsin onnelliselta saamastaan huomiosta. Sulotar innostui vielä poseeraamaan kuvissa innokkaiden fanien kanssa.

New Yorkissa asuva Lana Del Ray on saanut suitsutusta Born to Die -albuminsa myötä muun muuassa Glee-laulajatar Lea Micheleltä. Popkaunotar on kertonut ihailevansa Nancy Sinatran, Elviksen, Kurt Cobainin ja Britney Spearsin musiikkia. Lana Del Ray palkittiin taannoin BRIT Awards -gaalassa kansainvälisen läpimurtonsa ansiosta.