Muistatko vielä tämän Yleisradion TV-lähetyksistä tutun kuvan?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset saivat vuosikymmeniä sitten hieman toisenlaista valistusta kuin nykyisin, sillä 1970 ja 1980 -luvuilla Yleisradion televisiokanavilla esitetiin ohjelmien väleissä myös ajankohtaisia tietoiskuja.

Kansalaisia valistettiin esimerkiksi alkoholin vaaroista ja kerrottiin havainnollisesti miten käy kolariin ilman kypärää joutuvan mopoilijan päälle. Tietoiskuilla oli yksi kansan verkkokalvoille pysyvästi syöpynyt tunnus. Muistatko sinä vielä alla olevan kuvan? Millaisia muistoja se tuo mieleen ja muistatko jonkun erityisen tietoiskun?

Kuva: Yle Elävä Arkisto
Kuva: Yle Elävä Arkisto

Alkuperäisiä tietoiskuja löytyy nykyisin myös verkosta Yleisradion Elävä arkisto -verkkopalvelusta. Siellä ovat katsottavissa esimerkiksi Munapää mopoilija, Aamupromille ja Selvä joulu -tietoiskut. Tietoiskuja on muistettu myös Facebookissa suositussa 80-luku -ryhmässä.