Brad Pittiltä huippukallis häälahja Angelinalle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hollywoodin tähtinäyttelijät Brad Pitt ja Angelina Jolie ovat olleet yhdessä jo seitsemän vuoden ajan. Suurperheen perustanut pariskunta vannoi taannoin, etteivät he sinetöi suhdettaan. He yllättivät kuitenkin faninsa aiemmin tänä vuonna, kun Brad Pitt kosi avopuolisoaan arvokkaalla timanttisormuksella.

Sormus ei ole Brad Pittin ainoa kallis lahja Angelinalle. Nyt tähti on ostanut morsiamelleen häälahjaksi peräti 315.000 arvoisen rannekellon. Käsintehty Patek Philippe -kello soi Lontoon kuuluisan Big Benin äänellä, ja sen valmistus käsin on kestänyt kaksi kuukautta.

Äskettäin Brad Pittin kumppanin Angelina Jolien huhuttiin olevan raskaana, mutta hänen hoikalla vatsanseudullaan ei ainakaan vielä ole näkynyt raskauden merkkejä. Näyttelijäpariskunnan perheeseen kuuluu ennestään kolme biologista sekä kolme adoptoitua pienokaista. Jolie vihjaili taannoin haastattelussaan olevan mahdollista, että hän päätyisikin yhtäkkiä raskaaksi.