Tutkimus paljasti: Tällaisessa tilanteessa mies haluaa muodokkaampia naisia

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Naiselliset muodot ovat kiehtoneet miesten mielikuvitusta ammoisista ajoista lähtien. Nyt kurvien menestykselle on löytynyt tieteellinen syy, sillä tutkijoiden mukaan vaikeina aikoina miehet tuntevat vetoa muodokkaampiin kaunottariin.

Brittiläisessä Westminsterin yliopiston tutkimuksessa selvisi, että stressaavina aikoina miesten naismaku muuttuu rehevämpään suuntaan. Psykologit laittoivat 80 mieskokelasta ensin vaikeisiin haastatteluihin, ja näyttivät heille sitten kuvia erikokoisista naisista. Neitokaisten muodot vaihtelivat kuvissa laihuudesta huomattavaan ylipainoon.

Tutkijoille selvisi, että työ- ja raha-asioiden kanssa painiskelevat miehet kääntyivät todennäköisemmin Nigella Lawsonin kaltaisten kurvikuningattarien puoleen, vaikka vastassa olisikin Angelina Jolien kaltaisia hoikkia kaunottaria. Tohtori Viren Swamin mukaan epävarmat tilanteet laittavat miehen hakeutumaan kypsemmän naisihanteen puoleen.

– Kehon koko tuntuu tulevan tärkeä signaali fyysisestä ja psyykkisestä kypsyydestä. Fyysinen kypsyys assosioidaan voimaan, kontrolliin ja itsenäisyyteen sellaisina aikoina, kun noita ominaisuuksia todella tarvitaan, toteaa Viren Swami Daily Mail -sivustolle.

Muodokkaan naisvartalon salaisuus on siis siinä, että urokset uskovat alitajuisesti runsaampien neitosten pärjäävän paremmin kriisitilanteessa. Puolet kokeeseen osallistuneista miehistä ei käynyt läpi stressaavaa alkutilannetta, jolloin heidän naismakunsa näytti suuntautuvan hoikempien kanssasisarten puoleen. Tutkimus myös osoitti, että kaksilahkeisten kiinnostus ääripäiden vartaloita kohtaan oli vähäistä.