Milla Jovovich ryhtyi treenaamaan Twitter-haukkujen jälkeen

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Takavuosien teinitähti Milla Jovovich poseerasi viime vuonna ilman vaatteita Maxim-lehden sivuilla, ja sittemmin jatkoi samaa toisessa lehdessä. Stone-elokuvassa myös alastomana nähtävä kaunotar on nykyisin yhden lapsen äiti.

Milla on myöntänyt, että hänen fyysinen kuntonsa ei ollut Resident Evil Afterlife -elokuvassa yhtä hyvä kuin elokuvasarjan edellisissä osissa. Tähti kuitenkin aloitti kuntosalilla käymisen uudelleen saatuaan tylyn kommentin Twitterissä.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

– Yksi tyyppi kirjoitti ”Luoja, käsivartesi eivät ole yhtä treenatut julisteessa kuin vanhoissa elokuvissa”, tähti tilitti ET Online -verkkosivun haastattelussa.

Milla ei kuitenkaan antanut kommentin lannistaa häntä, vaan käytti sitä motivaationa kuntosalille palaamisessa. Näyttelijä treenasi kahdeksan kuukautta, jotta hänen käsivartensa olisivat uudessa elokuvassa jälleen lihaksikkaammat.

Ukrainalaissyntyinen 36-vuotias Milla Jovovich, oikealta nimeltään Militza Natasa Jovovic, aloitti malliuransa jo 11-vuotiaana poseeratessaan Revlon-kosmetiikkayhtiön mainoksissa. Sittemmin Milla on nähty lukuisten kosmetiikka- ja vaatemerkkien kasvona. Ensimmäisen näyttelijäroolinsa hän sai 14-vuotiaana teinityttönä televisioelokuvassa The Night Train to Kathmandu.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.