Billy Talent saapuu kiertueelle Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Syyskuun alussa uuden pitkäsoiton julkaiseva Billy Talent soittaa loppusyksystä neljä keikkaa Suomessa. Aiemmin Helsingin Jäähallissa sekä Provinssirockin ja Ruisrockin päälavoilla nähty kanadalaisyhtye tekee 19. lokakuuta alkaen minikiertueen Suomessa.

Vaihtoehtorockia, punkia ja post-hardcorea yhdistelevä Billy Talent julkaisee 10. syyskuuta neljännen studioalbuminsa Dead Silence. Areenakoon bändiksi toisella levyllään II nousseen ja edellisellä pitkäsoitollaan III Suomen albumilistan kolmanneksi sijoittuneen yhtyeen suosio on viime vuosina vain kasvanut.

Maailmanlaajuisesti miljoonia levyjä myyneen Billy Talentin tulevaa pitkäsoittoa pohjustava single Surprise, Surprise on muodostumassa bändin toistaiseksi suurimmaksi hitiksi. Konsertteihin ei ole Oulun Teatriaa lukuun ottamatta ikärajoja, mutta täysi-ikäisille on tarjolla anniskelualueita.

Pe 19.10.2012 Seinäjoki, Rytmikorjaamo

La 20.10.2012 Oulu, Teatria

Su 21.10.2012 Tampere, Pakkahuone

Ti 23.10.2012 Helsinki, Kaapelitehdas