Shokkipäätös: Huippusuosittu realitysarja lopetetaan

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailmankuulu The Jersey Shore -ohjelma on aiheuttanut pahennusta jo parin vuoden ajan, mutta ohjelma on vaikeuksista huolimatta jatkunut. Hittisarjaa on kuvattu kuuden tuotantokauden verran.

Nyt MTV-kanava on päättänyt, että The Jersey Shore -sarjan parhaillaan televisiossa pyörivä tuotantokausi jää ohjelman viimeiseksi. Uutinen tuli shokkina sarjan tähdille, jotka ovatkin jo purkaneet suruaan muun muuassa sosiaalisessa mediassa. Juuri esikoisensa synnyttänyt Snooki kertoi faneilleen olevansa todella surullinen sarjan lopettamisesta.

– Surullisen totta. Tuleva tuotantokausi jää viimeiseksi, mutta jäljelle jää uskomattoman upeat muistot. Tulen aina rakastamaan kämppiksiäni! Snooki kirjoitti Twitter-blogissaan.

Muutkin sarjan tähdistä kertoivat olevansa haikeina sarjan lopettamisesta, mutta realitystarat aikovat suuntaa katseensa tulevaisuuden työsuunnitelmiin. Sammi Giancola kiitti faneja saamastaan rakkaudesta ja kannustuksesta.

Snooki tekee myös ohjelmaa kollegansa Jenni Farleyn, eli Jwoww’n, kanssa. Sarjan piti alunperin kertoa kaksikon ystävyyssuhteesta, mutta nyt sarjan kerrotaan keskittyvän Snookin raskausaikaan. Sarjan tekoon on tosin liittynyt muitakin värikkäitä vaiheita. MTV-televisiokanava joutui äskettäin pettymään, kun New Jerseyn Hobokenin pormestari Dawn Zimmer ei antanut kuvauslupaa kaupungissaan Shore-sarjalle. Pormestarin mukaan Snookin tulo nimittäin aiheuttaisi “painajaismaisen fanihysterian”.