NASA julkaisi Marsista tyrmäävän upeita kuvia: ”Maisemat kuin maapallolla”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltain avaruushallinto NASA:n lähettämä luotain Curiosity laskeutui taannoin onnistuneesti Marsin pinnalle. Luotain on ollut paljon esillä mediassa, ja Starassakin on uutisoitu aiheesta milloin upeiden kuvien, milloin Britney Spearsin twiittausten merkeissä.

Nyt NASA on julkaissut uusia ja entistä tarkempia maisemakuvia Marsin pinnalta. Niissä näkyvät kiviset ja karut maisemat voisivat hyvin olla peräisin esimerkiksi Havaijilta tai Teneriffalta, joissa molemmissa on täysin vastaavan näköisiä alueita.

Viime viikolla Mars-kuvat saivat myös paranormaaleihin ilmiöihin uskovien ihmisten mielikuvituksen liikkeelle. YouTubeen on ilmestynyt liuta videoita, joissa yritetään vakuutella Curiosityn ottamissa kuvissa näkyvän mitä erikoisempia merkkejä elämästä ja muinaisista sivilisaatioista. Mars-kuvista on nimittäin löytynyt väitteiden mukaan esimerkiksi sandaali ja fossilisoitunut ihmissormi.