Rihannasta tehtiin törkeitä paitoja – kehtaisitko pukea yllesi?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Poptähti Rihanna on ollut viime päivinä otsikoissa ajauduttuaan julkiseen riitaan Joan Riversin kanssa. Diili-ohjelmasta tuttu Rivers haukkui Rihannan rakkauspuheet, mutta laulaja antoi kaksin verroin takaisin.

Nyt popparin kerrotaan saaneen epävirallisen ”fanituotteen”, joka herätti kohua brittiläisillä Beacons-musiikkifestivaaleilla. Tapahtumassa myytiin nimittäin poptähden kuvalla varustettuja t-paitoja, joissa nähdään myös hänen nyrkkiä puivan eksänsä, Chris Brownin, kuva. Kuvan etualalla lukee Rihannan kuvan alla ”I’d hit that”.

Otoksen englanninkielisellä tekstillä on kaksoismerkitys, joka yleensä viittaa naisen romanttiseen iskemiseen. Nyt sama lause kääntyy kuitenkin törkeäksi, sillä kuvien kanssa katsoja ymmärtää sen sanovan ”Löisin häntä”. Paita viittaa siis Rihannan vuoden 2009 kohuun, jossa Chris Brown hakkasi entisen tyttöystävänsä.

Festivaaliyleisö ei ollut loukkaavasta paidasta riemuissaan, vaan osa ihmisistä vaatikin sen poistamista myyntitiskeiltä. Louder Than War -sivuston Jim DeBarkerin mukaan festivaalimyyjien oli kuitenkin pakko pitää kohupaita myynnissä, koska tuotteista vastaavat tavarantoimittajat olivat valmistaneet kyseisen paidan. Festivaalijärjestäjät väittivät poistaneensa paidan myynnistä, mutta se ei estänyt kotiväkivaltaa vastustavia järjestöjä reagoimasta tilanteeseen.

– Tämä t-paita lietsoo kotiväkivaltaa parisuhteissa. Haluaisimme pyytää t-paidan valmistajia todella miettimään, millaisen viestin he haluavat antaa toisille, kommentoi Teresa Parker Woman’s Aid -järjestöstä.

Rihanna, oikealta nimeltään Robyn Rihanna Fenty, osti äskettäin Monica Braithwaite -nimiselle äidilleen hulppean miljoonakartanon Barbadosilta. Hänen perheeseensä kuuluu äidin lisäksi veljet Rorrey ja Rajad. Rihanna lämmitti taannoin välinsä huumeriippuvuudesta kärsineen Ronald-isänsä kanssa.