Koira sekosi postin tulosta – isäntä julkaisi videon YouTubessa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Koiranpentujen hauskat temmellykset sulattavat monien sydämiä. Lemmikkikoirien omistajat kuvaavat usein pieniä karvaturrejaan, ja julkaisevat kotivideoitaan esimerkiksi YouTube-palvelussa. Nyt verkossa on julkaistu hauska video postia rakastavasta koirasta.

Kuva: Splash

Nettivideolla Bubbles-niminen koira nähdään istumassa eteisen matolla vinkulelu suussaan. Oven edessä istuva karvaturri katsoo isäntäänsä hyvin tarkkaavaisena, mutta ei liikahdakaan paikaltaan.

Koiran olotila muuttuu hetkessä, kun hän näkee postimiehen pudottavan postiluukusta perheen kirjeet ja laskut. Bubbles alkaa muun muuassa heiluttamaan päätään ja häntäänsä. Postit eivät ehti edes pudota lattialle, kun koira on jo napannut ne luukusta suuhunsa ja levittänyt ne raivokkaasti ympäri eteistä.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat