Mel B kyllästyi matkustusrumbaan – yllätysratkaisu!

Viihdeuutiset Toimittaja:

Englantilainen poplaulaja Melanie Brown, eli Mel B, muistetaan parhaiten legendaarisen Spice Girls -yhtyeen laulajana Scary Spicena. Taannoin julkkistähti synnytti kolmannen lapsensa Madison Brown Belafonten, ja sittemmin hänen kerrottiin haaveilevan Ranskan kansalaisuudesta.

Nyt 37-vuotias ex-spaissari on muuttanut mielensä, ja hän haluaakin muuttaa Australiaan. Neitokainen on viettänyt maassa aikaa saatuaan tuomaripestin Australian X Factor -kilpailuissa. Tähden kerrotaan kyllästyneen jatkuvaan lentokoneessa matkustamiseen Los Angelesin ja Sydneyn välillä, joten hän haluaa seuraavaksi luotsata julkkisperheensä kyseisen maan pysyviksi asukkaiksi.

– Kansalaisuuden saaminen vaatii jonkin verran vaivaa, mutta me todella haluamme muuttaa tänne, kertoo Mel B Female First -sivustolle.

Spice Girls -yhtyeen hajottua Mel B on onnistunut tekemään näyttävän julkkisuran Yhdysvalloissa, sillä hän oli taannoin mukana muiden muassa Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa. Tumma neitokainen on ollut usein otsikoissa myös ronskien lausuntojensa merkeissä. Marraskuussa eräs strippari väitti Mel B:n ja tämän miehen harrastaneen ryhmäseksiä kanssaan Australiassa.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.