Nainen yritti maksaa 100 puntaa kolikoilla – kuinkas sitten kävikään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Monet suomalaisetkin ovat varmasti ainakin miettineet joskus maksavansa jonkin suuremman ostoksen pienillä kolikoilla. Nyt eräs brittinainen on tehnyt suunnitelmasta totta, mutta lopputulos ei ollutkaan aivan odotettu. Ei vaikka kolikot eivät olleet edes pienimmästä päästä.

Hantsin kaupungissa asuva Joanne Bath aikoi maksaa paikallisessa Asda-kaupassa 100 punnan ostoksensa kahden punnan kolikoilla, mutta se ei yllättäen kaupalle käynytkään. Ei vaikka kaupat yleensä tarvitsevat tuon kokoista kolikkoarsenaalia vaihtorahaksi. Kaupan henkilökunta ei suostunut ottamaan rahoja vastaan ja kehotti Bathia palaamaan seteleiden kanssa, joten hän jäi ilman ostoksiaan.

Myöhemmin 45-vuotias jäätelömyyjä valitti asiasta kaupan johtajalle, jonka mukaan kassan olisi tullut ottaa rahat vastaan, Mirror-lehti raportoi. Lopulta neitokainen sai hyvitykseksi pahoittelut ja 15 punnan lahjakortin samaiseen kauppaan. Tuossa vaiheessa naisen ostokset oli kuitenkin jo palautettu hyllyihin ja hän joutui keräämään ne uudelleen.

Uusimmat