David Guetta : Metropolis -arvostelu

Singlet · Jocka Träskbäck

Konemusiikin kuumimpiin supertähtiin jo parin vuoden ajan lukeutunut ranskalainen DJ-tuottaja David Guetta on tuttu nimi tanssilistojen kärjestä. Hänen kanssaan ovat duetoineet monet maailman tunnetuimmista popnimistä. Nyt Guetta julkaisee uuden Metropolis-singlensä.

Metropolis on tuorein lohkaisu heinäkuussa Suomessa julkaistulta F*** Me, I’m Famous 2012 -albumilta, jonka nimi noudattelee supertähden perustaman klubi-illan nimeä. Biisin on kirjoittanut Guettan kanssa hollantilainen kollega Nicky Romero, joka on työstänyt musiikkia myös lukuisille muille alan tähdille.

Soundillisesti Metropolis edustaa hieman tiukempaa materiaalia kuin monet Guettan aikaisemmat tuotokset. Miehen tavaramerkkinä olevat tarttuvat melodiakoukut saavat siitä huolimatta jatkoa, sillä yksinkertaisen koukuttava synamatto käynnistyy jo kappaleen alussa. Jostain käsittämättömästä syystä kappaleen radioversio kestää kuitenkin vain 3:10, joten se jää täysin torsoksi tässä genressä.

Pidemmässä versiossa fiilistä rakennetaan pidempään, kappaleen koukut saadaan paremmin esiin ja mukana on myös kunnon breikki. Siitä biisi lähteekin upeasti käyntiin pitkään herutellen. Biitin lopulta löytyessä fiilis on jo noussut kattoon klubilla kuin klubilla. Energinen tanssiraita jättää hyvän jälkimaun, sillä sen yksinkertainen ja massiivinen melodia jää kuin purkka tukkaan ja saa haluamaan uusintasoittoa. Selvää hittikamaa, joskaan ei välttämättä radiossa.

Pisteet 4/5