Uskollinen koira viettänyt isäntänsä haudalla jo kuusi vuotta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Eläimet, erityisesti koirat, ovat joskus hämmästyttävän uskollisia omistajiaan kohtaan. Monet varmasti muistavat kertomuksen Hachiko-koirasta, joka eli Japanissa viime vuosisadan alkupuolella.

Hachiko saapui joka päivä yhdeksän vuoden ajan odottamaan kuollutta omistajaansa tokiolaiselle rautatieasemalle. Samankaltaisia uutisia kuuluu nyt Villa Carlos Pazin kylästä Argentiinasta. Paikallinen perheenisä Miguel Guzman kuoli vuonna 2006.

Miguelin pojalleen vuotta aikaisemmin hankkima saksanpaimenkoira Capitan katosi hautajaisten jälkeen, ja tuloksettomien etsintöjen jälkeen perhe menettivät toivonsa sen löytämisestä. Vieraillessaan hautausmaalla seuraavana sunnuntaina heitä odotti kuitenkin yllätys, kun Capitan käveli perhettä vastaan.

– Tunnistimme lemmikkimme heti. Capitan tuli luoksemme haukkuen ja ulisten, ihan kuin se olisi itkenyt. On täysi mysteeri miten Capitan löysi hautausmaalle, sillä emme ikinä vieneet sitä sinne, perheen äiti Veronica kertoi argentiinalaiselle Cordoba-sanomalehdelle.

Hautausmaan ylläpitäjä Hector Baccega muistaa kun hän näki koiran ensimmäistä kertaa. Hänen mukaansa se vaelteli jonkin aikaa alueella, kunnes viimein löysi omistajansa haudan.

– Joskus se kuljeskelee päiväsaikaan ympäri hautausmaata, mutta kiirehtii aina isäntänsä haudalle illan tullen. Joka päivä kuuden aikaan Capitan asettuu makuulle haudan päälle ja pysyy siinä koko yön, Hector kertoo.

Hectorin mukaan hautausmaan työntekijät ruokkivat ja pitävät huolta Capitanista. Guzmanin perheen poika Damian kertoo yrittäneensä tuoda Capitania muutamaan otteeseen kotiin, mutta koira palaa aina hautausmaalle kuin vartioimaan isäntäänsä.