Lokki varasti turistin kameran – kuvasi lentoreissunsa videolle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme taannoin kahdesta tapauksesta, joissa toisessa tiikeri varasti turistin kameran ja toisessa oli asialla lokki. Molemmissa tapauksissa kamera kuvasi koko tilanteen ajan videota. Nyt San Franciscossa on tapahtunut vastaava tilanne, kun ahne lokki iski silmänsä kameraan.

Kuva: YouTube

Kyseessä oli jälleen pienikokoinen GoPro-kamera, jonka lokkikin jaksaa juuri ja juuri kantaa lentäessään. Turisti Nathalie Rolland oli asettanut kameran kuvaamaan auringonlaskua, kun siivekäs iski ja otti kameran mukaansa. Se jaksoi lentää kameran kanssa lahden toiselle rannalle, mutta jätti kameran onneksi sinne. Koko tilanne tallentui samalla videolle.

Viime vuonna Stara kuvasi samanlaisella kameralla videolle kokonaisen juhannusyön Vaasan saaristossa. Videolla koko yö nopeutettiin kolmeen minuuttiin ja nyt video on katsottavissa tästä.