Seksisessio keskeytti BB-asukkaiden unet: ”Lakanat vaihtoon!”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa on kuluneella kaudella harrastettu jo pariinkin otteeseen petipuuhia, kun erityisesti Jouko ja Jonna I ovat heilutelleet öisin peittoa makuuhuoneessa. Tänä yönä makuuhuoneessa tapahtui jälleen.

Hetki sitten Jouko ja Jonna I puuhastelivat peiton alla siinä määrin äänekkäästi, ettei tapahtumista voinut jäädä mitään epäselvää. BB-pari luuli muiden asukkaiden jo nukkuvan, mutta toisin kävi. Muutaman minuutin peiton heiluttamisen ja kiihkeän voihkinnan jälkeen pariskunnan puuhasteluun heränneet muut asukkaat eivät nimittäin enää kyenneet olemaan hiljaa.

– Ei v**tu! Ensimmäinen asukas huudahti ja kaikki muut räjähtivät nauruun.

– Oli sellaiset äänet, että olisi voinut tulla… Markus sai sanotuksi naurunremakan keskeltä.

– Ei saatana, täällä sekoo ihan! Mitä v**tua! Helpottiko oloa äsken? Jonna A kysyi Joukolta.

– Kyllä. Kiitos kysymästä, Jouko vastasi.

– Sehän on ihan normaali asia. Jossain vaiheessa sen piti tapahtua, Tomi lohkaisi nurkasta.

– Olisitte nyt edes jutelleet jotain, Jonna I ihmetteli.

– Ei me viitsitty häiritä. Luonnollistahan se on, Markus vastasi.

– Janita lähti, Jouko tuli, Tomi veisteli.