Christina Aguilera kansikuvassa pelkkään huiviin verhoutuneena

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen laulaja Christina Aguilera on toiminut viime vuosina Yhdysvaltojen The Voice -laulukilpailussa mentorina ja tuomarina, ja siinä sivussa Christina on ehtinyt myös työstää uutta albumiaan. Levy ilmestyy myöhemmin tänä vuonna.

Hiljattain muotojaan itsekin hehkuttanut tähti on nyt esitellyt Twitterissä uuden Your Body-singlensä kansikuvaa. Singlen rohkeassa kannessa laulajata poseeraa läpikuultavaan pinkkiin kankaaseen kietoutuneena, hiukset rintojensa peittona. Perjantaina julkaistava Your Body -single tarjoilee ennakkomakua Christinan tulevalta Lotus-levyltä. Kokopitkä levy julkaistaan 13. marraskuuta.

Viime vuonna Christina sai tunnustusta kurveistaan, sillä laulajalle myönnettiin oma tähti Hollywood Gay Walk of Fameen. Christina Aguilera erosi aviomiehestään ja lapsensa isästä Jordan Bratmanista vuoden 2010 lopulla. Poppari seurustelee nykyisin Matt Rutlerin kanssa, jonka hän tapasi Burleski-elokuvan kuvauksissa. Aguileralla on Max-poika entisen aviomiehensä kanssa.