Lehdet ja televisio vaikeuksissa – nuoret kuluttavat mediansa verkossa

Digi Viihdeuutiset · Stara.fi

Paperimuotoisten sanoma- ja aikakauslehtien vääjäämätön alamäki on viime vuosina nopeutunut huomattavasti, kun varsinkin nuoremmat kuluttajat ovat siirtyneet yhä selvemmin verkkoon. Nettikäytön suosion nousu ei vaikuta ainoastaan lehtiin, sillä myös televisio kuuluu häviäjiin ainakin nuorten aikuisten ikäryhmässä.

Suosikki ja City -lehtien lopettaminen tulee saamaan vielä runsaasti jatkoa, sillä tänään julkaistun tutkimuksen mukaan nuoret aikuiset kuluttavat yhä enemmän mediastaan verkossa. Median murroksesta osansa on saanut myös televisio, jonka käyttötottumukset ovat muuttuneet odottamattoman nopeasti. Soneran TNS Gallupilla teettämän Koti ja TV -tutkimuksen mukaan 70 prosenttia nuorista pitää internetiä tärkeämpänä kuin televisiota, eikä televisio ei ole heille enää olennainen osa kodin viihtyvyyttä.

Tutkimus nimittäin osoitti, että lähes 20 prosenttia 18 – 24-vuotiaista nuorista aikuisista ei katso enää televisiota ohjelmien esitysaikaan. Sen sijaan ohjelmia katsotaan myöhemmin tallennettuna, jolloin myös mainosten yli hyppääminen onnistuu helposti. Tämä kehitys tietää hyvää myös Suomeen tuleville HBO ja Netflix -nettitelevisioille, jotka haastavat alan nykyiset toimijat.