BB-asukkaille naurettava päivätehtävä

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -asukkaat saivat hetki sitten naurettavan päivätehtävän. Kirjaimellisesti. Aiemmin päivällä sirkusteemalla puetut asukkaat joutuvat nyt illalla täyttämään talon naurulla. Isoveli kertoi heille tehtävästä kirjeellä.

– Olohuoneessa on hykertelykoroke, jossa tulee koko ajan olla jonkun asukkaan nauramassa. Nauru saa loppua vasta, kun kuulette kaiuttimista naurunkäkätystä. Tehtävä päättyy vasta Big brotherin antaessa teille alodit. Mikäli kuulette buuausta, on tehtävä epäonnistunut. Huono tekonauru vaarantaa tehtävän onnistumisen, Isoveli ohjeisti.

– Eihän kukaan voi nauraa oikeaa naurua koko ajan, Markus ihmetteli.

– Sarahin vois laittaa tohon, kun se nauraa koko ajan, Tommi vitsaili.

Ensimmäisenä korokkeelle nousi kuitenkin Irina, jonka nauru oli kaukana aidosta. Tilanteen pelastivat kuitenkin muut asukkaat, jotka räjähtivät nauramaan Irinaa katsoessaan. Markus olikin tikahtua nauruunsa heti alkuun. Seuraavaksi korokkeelle oli lähes ruuhkaa, joten tehtävän suorittaminen näyttää ainakin alun perusteella varsin hyvältä.