Menikö räppäripoikaystävä liian pitkälle? Vaatii Kim Kardashiania laihduttamaan

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Realitytähti Kim Kardashian on seurustellut jo puolen vuoden ajan räppäri Kanye Westin kanssa, vaikka virallisesti hän onkin edelleen naimisissa koripallotähti Kris Humphriesin kanssa. Avioparin eroa ei nimittäin ole saatu vieläkään päätökseen.

Nyt kurvikaunottaren maailmankuulujen muotojen tulevaisuus on vakavasti vaakalaudalla, sillä Kanye Westin kerrotaan käskeneen kultansa laihdutuskuurille. Ökyrikas räppäri on sitä mieltä, että vasta lähes kymmenen kilon laihduttamisen jälkeen Kim Kardashian kelpaisi hänen uuden vaatemerkkinsä malliksi. Kohuräppärin mielestä esimerkiksi hänen vasta synnyttäneellä ystävällään, Beyoncella, on parempi vartalo kuin Kimillä.

– Hän jopa ehdotti, että Kim pudottaisi melkein 10 kiloa. Beyoncella on hänen mielestään samanlaiset muodot, ja laulajatar onnistui saamaan itselleen supermallin vartalon sitruunamehua, cayennepippuria ja siirappia sisältävällä dieetillään, kertoi lähde OK!-lehdelle.

Kim Kardashianin kerrotaan tuntevan olonsa kiusaantuneeksi poikaystävän vaatimusten jälkeen. Muodot nimenomaan tekivät naisesta kuuluisan, eikä hän ymmärrä yllättäviä kiinteytymisvaatimuksia. West haluaa kuitenkin lanseerata heidät maailmalle Jay-Z:n ja Beyoncen kaltaisena voimaparina, eivätkä kuvaan sovi Kimin niin kutsutut liikakilot.

Äskettäin Kim Kardashian kertoi arvostavansa nykyään enemmän normaalia arkea. Kim kertoi nauttivansa elämän pienistä hetkistä muun muuassa kokkaamalla ja viettämällä aikaa kotonaan. Hän osti äskettäin räppärirakkaalleen Lamborghini-merkkisen urheiluauton, mikä sai ohjelman erään naisjuontajan puhumaan sarkastisesti Kimin ”normaalista” arjesta.

Uusimmat