Gangnam Stylen esittäjästä tuli kansallissankari: ”Juon silti edelleen!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Korealaisen PSY-artistin kappale Gangnam Style on valloittanut maailman parissa kuukaudessa, ja superhitti on parhaillaan maailman suosituin yksittäinen kappale. Lukemattomien listojen ykkönen villitsee nykyisin myös Yhdysvalloissa. PSY itse on ihmeissään menestyksestä.

Gangnam Style on ensimmäinen single PSY:n kuudennelta studioalbumilta. Ennen uutta levyä artisti oli kaksi vuotta tauolla. Korealaisen muusikon hittivideota on katsottu jo huikeat 328 miljoonaa kertaa ja se on YouTuben historian tykätyin video.

PSY on päässyt samalla vierailemaan Ellen DeGeneresin ohjelmassa ja opettamaan tanssiaan esimerkiksi Usherille ja Britney Spearsille. Ei siis ihme, että miehen jättimenestys on noteerattu näyttävästi myös hänen kotimaassaan Etelä-Koreassa. Nyt PSY on kertonut olevansa kotona suuri kansallissankari.

– Olen juuri nousemassa Brittilistan ykköseksi, joten kotona minulle hurrataan. Nyt minä edustan kotimaatani ja se on huikeaa. Minne tahansa menen, ihmiset yhdistävät minut Koreaan. Siksi olen muuttunut 30-vuoden jälkeen vastuulliseksi ihmiseksi. Juon silti edelleen, PSY nauroi The Sun -lehden haastattelussa.