Mitä ihmettä Sofia Vergaralla on yllään? Uran ehkä hämmentävin kuva nettiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kolumbialaissyntyinen malli-näyttelijä Sofia Vergara on tähdittänyt lukuisia elokuvia ja televisiosarjoja. Hänet äänestettiin taannoin yhdeksi Hollywoodin seksikkäimmäksi naistähdeksi. Kaunotar aloitti viihdeuransa 1990-luvun alussa.

40-vuotias tähti on tullut tunnetuksi muun muassa F-kupin luomurinnoistaan. Äskettäin Sofia kertoi saaneensa ehdotuksia rintamuksen pienentämisestä, mutta hän ei sellaiseen suostunut. Nyt Sofia on julkaissut Twitter-blogissaan kuvan itsestään mahdollisesti uransa hämmentävimmässä asussa. Hänet nähdään nimittäin Moderni perhe -hittisarjan kuvauspaikalla vihreään Halloween-asuun sonnustautuneena.

Kuva: Twitter

Sofia Vergara tunnetaan mallina ja näyttelijänä. Hänet on nähty yli kymmenessä elokuvassa ja televisiosarjassa sekä Broadwayn teatterilavalla. Sofia löydettiin malliuralle uimarannalta ja 17-vuotiaana hän teki ensimmäisen televisiomainoksensa Pepsille. 20-vuotiaana esikoisensa synnyttäneen Sofian televisiosarja Modern Family voitti taannoin Emmy-palkinnon. Baywatch-sarjassa jo 90-luvulla vilahtanut muodokas kaunotar sijoittui taannoin kolmanneksi AskMen-julkaisun maailman halutuimpien naisten listalla.