Kannabiksen lääkekäytöllä yllättävät seuraukset – koirat huumepäissään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa käydään parhaillaan julkista keskustelua kannabiksen lääkekäytön sallimisesta, kun lääkealan turvallisuutta valvova Fimea on viimein sallimassa käytön. Yhdysvalloissa kannabista on käytetty lääkkeenä jo vuosikymmenten ajan. Nyt käytöstä on löydetty odottamaton seuraus.

Kannabista lääkkeenä käyttävät ihmiset ovat usein unohdelleet kannabista sisältäviä tuotteita lemmikkiensä saataville, ja siksi erityisesti koirat saavat yhä useammin vahingossa syödäkseen huumeita. Erityisesti labradorinkoirat ovat eläinlääkärien mukaan vaaravyöhykkeessä, ja niitä on myös kuollut aineisiin.

Vuonna 2000 laillistettua lääkekannabista käyttää Coloradon osavaltiossa nykyisin yli 100.000 ihmistä. Äskettäin Coloradossa kaksi koiraa kuoli syötyään omistajansa kannabisvoita. Asiasta uutisoineen CBS-televisiokanavan mukaan eläinlääkäreille tule nykyisin viikoittain jopa useita tapauksia, joissa lemmikkikoirat ovat nauttineet kannabistuotteita. Suurin osa koirista selviää kannabiksesta, mutta monilla ilmenee kuitenkin ongelmia.

– Koirat ovat menettäneet merkittävän osan motoriikastaan ja niiden tasapaino on järkkynyt, eläinlääkäri Debbie Van Pelt kertoi CBS-uutisille.