Angelynen asukokonaisuus hämmensi silminnäkijät

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parin viime vuosikymmenen aikana ihmiskuntaan on ilmestynyt uusi ihmistyyppi, jonka edustajat ovat joidenkin mielestä pissiksiä. Nyt heidän esikuvansa Angelyne on osoittanut olevansa edelleen maineensa veroinen.

1980-luvulla miljoonien miesten seksisymboliksi noussut Angelyne kuvattiin eilen Hollywoodissa, jossa hän tuli vilauttaneeksi hameensa sisältöä autosta noustessaan. Megapissis järkytti silminnäkijöitä olemuksellaan, mutta hänen nimikirjoituksensa olivat kuitenkin haluttua tavaraa. Neitokainen oli pukeutunut asukokonaisuuteen, jonka ansiosta hän ei varmasti jäänyt keneltään huomaamatta.

54-vuotias Angelyne on tehnyt näkyvää uraa Hollywoodissa, mutta kansainvälinen läpimurto on jäänyt kuitenkin tekemättä. Hän tuli aikoinaan tunnetuksi mainostettuaan itseään suurikokoisilla mainoksilla Hollywoodissa. Angelyne on tähdittänyt omana itsenään useita realitysarjoja ja saanut myös muutamia pieniä näyttelijärooleja.