BB-Markuksella kävi flaksi baarissa – sai naisen yllättävällä lähestymistavalla

Big Brother · Neea Jokinen

Big Brother -talon asukkaat ovat viettäneet aamupäivän leppoisissa merkeissä. Viikonloppua innolla odottavat naiset ja miehet keskustelivat tänään pihamaalla muun muassa flirttailusta ja baarikokemuksistaan. Alastomana talossa viihtyvä BB-Markus kertoi muille eräästä baari-illastaan.

Enosta kotoisin oleva Markus kertoi olleensa taannoin pubissa viettämässä päihdehuuruista iltaa. Valomerkin lähestyessä hän istui yksin tiskillä ja haaveili naisseurasta. Markus päättikin pistää tuumasta toimeen tarttumalla vauhdista erästä ohikulkenutta naista käsivarresta.

– Kello oli yli kolme ja valomerkki lähestyi, niin rupes tietty naista tekemään mieli. Kattelin siinä ympärilleni ja huomasin, että siinä lähellä oli yks hyvä nainen, BB-Markus selitti.

– Sitten kun se käveli siitä ohi, niin otin vaan sen kädestä kiinni ja sanoin, että tulehan tänne. Se vähän hämmentyi, mutta juttu lähti luistamaan ja pääsin sen viereen yöksi, Markus kertoi.

BB-Petterikin kertoi yrittäneensä taannoin iskeä erästä naista baarissa nololla flirttikommentilla. Mies nimittäin kysyi kaunottarelta eläinaiheisen ”meille vai teille?” -flirtin.

– Mä yritin kerran saada yhden muijan kämpille mun kilpikonnan avulla. Sanoin sille baarissa, että haluaisiko se lähteä meille katsomaan mun kilpikonnaa. Ei se sitten lähtenyt, Petteri kertoi aiheuttaen yhteisnaurua asukkaiden keskuudessa.