Vanessa Williams kauhuissaan: ”Talossani kummittelee”

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Yhdysvaltojen kaikkien aikojen suosituimpiin televisiosarjoihin lukeutuva Täydelliset naiset -hittisarja päättyi aiemmin tänä vuonna kahdeksannen tuotantokauden jälkeen. Televisiosarja on suosittu myös kansainvälisesti, ja sitä näytetäänkin yli 150 alueella maailmassa.

Hittisarjaan kiinnitettiin vuonna 2010 näyttelijä-laulaja Vanessa Williams, joka näyttelee ohjelmassa rikasta Renee Perry -roolihahmoa. Nyt 49-vuotias Vanessa Williams kertoi olevansa vakuuttunut siitä, että hänen New Yorkissa sijaitsevassa asunnossa kummittelee. Naisen mukaan hänen kodissaan on aavemainen tunnelma.

– Taloni rakennettiin vuonna 1905. Siellä on paljon selittämättömiä ääniä ja valoja. Uskon, että asunnossani on historia, josta en tiedä mitään, Vanessa Williams kertoi Us Weekly -sivustolle.

Laulajatar teki taannoin shokkipaljastuksen haastattelussa, kun hän kertoi joutuneensa 10-vuotiaana perheensä naispuolisen ystävän hyväksikäyttämäksi. Lisäksi Williams tuli teini-ikäisenä raskaaksi ja teki abortin, koska hän ei ollut valmis äidiksi.

Vanessa Williamsia pidetään yhtenä viihdemaailman menestyneimpänä tähtenä, sillä näyttelijätär on luonut elokuva -ja televisiotyön lisäksi menestyneen uran musiikin parissa. Hänet palkittiin vuonna 1995 Oscar-palkinnolla Disneyn Pocahontas-elokuvan Colors of the Wind -tunnusmusiikista. Muutama vuosi sitten hän näytteli Hannah Montana -elokuvassa Vita-nimistä agenttia. Williamsilla on neljä lasta kahdesta avioliitostaan.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.