Ben Affleck tunaroi Mc Donald’sin parkkipaikalla: ”Aion korvata kaiken”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Hollywoodin unelmaparien joukkoon lukeutuvat Ben Affleck ja Jennifer Garner saivat äskettäin kolmannen lapsensa, joka sai nimen Samuel. Perheeseen kuuluvat myös tyttäret Violet ja Seraphina. Pariskunnan tiedetään olevan eri mieltä siitä, hankkivatko he vielä lisää jälkikasvua.

Nyt Ben Affleck on noussut otsikoihin, kun hänen kerrotaan törttöilleen viikonloppuna McDonald’s-pikaruokalan parkkipaikoilla. Tähtinäyttelijä vei lauantaina tyttölapsensa syömään Santa Monicassa sijaitsevaan ruokapaikkaan. Parkkipaikalta lähtiessään Affleck törmäsi vahingossa pysäköityyn autoon ja rysäyksen johdosta toisen menopelin sivupeili irtosi.

– Anteeksi, rikoin peilisi. Olen todella pahoillani. Aion korvata kaiken, Benin kerrotaan kirjoittaneen viestissä, jonka hän jätti toisen menopelin tuulilasiin.

Contact Music -sivuston mukaan tähtinäyttelijä jätti viestiin myös vakuutusyhtiönsä tiedot, jotta auton omistaja saa häneen yhteyden. Ben Affleckin on kerrottu viime aikoina haaveilevan perheenlisäyksestä, kun taas Jennifer-vaimo haluaa perheen lapsilukumäärän pysyvän kolmessa. Garnerin mukaan kolmen lapsen äitinä oleminen on välillä hyvin uuvuttavaa.

Ben Affleck, oikealta nimeltään Benjamin Geza Affleck-Boldt, on seurustellut aiemmin muun muassa latinolaulajatar Jennifer Lopezin ja näyttelijätär Gwyneth Paltrow’n kanssa. Hän tapasi nykyisen vaimonsa Daredevil-elokuvan kuvauksissa. He kihlautuivat yhdeksän kuukauden seurustelun jälkeen ja avioituivat vuonna 2005. Heillä on kolme kotia, jotka sijaitsevat Los Angelesissa, Massachusettsissa ja Savannahissa.