Rihanna biletti ilman rintaliivejä – muodot hädin tuskin piilossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Rihanna julkaisee kovasti odotetun seitsemännen levynsä marraskuussa. Unapologetic-levynsä kansikuvassa hänet nähdään poseeraamassa rohkeaan tyyliinsä yläosattomissa, mutta muodot kuitenkin esimerkiksi tussin peitossa.

Nyt Rihanna on kuvattu juhlatunnelmissa saapumassa levytysstudiolleen Los Angelesin Greystone Manorissa. Neitokainen oli jättänyt rintaliivinsä kotiin, eikä paljastava pikkumekkokaan juuri peitellyt rintavarustusta. Taannoin kerroimme Rihannan ottaneen uuden massiivisen tatuoinnin rintojensa alapuolelle.

Rihanna, oikealta nimeltään Robyn Rihanna Fenty, osti äskettäin Monica Braithwaite -nimiselle äidilleen hulppean miljoonakartanon Barbadosilta. Hänen perheeseensä kuuluu äidin lisäksi veljet Rorrey ja Rajad. Rihanna lämmitti taannoin välinsä huumeriippuvuudesta kärsineen Ronald-isänsä kanssa.