Poikabändin tähti poliisin haaviin – paparazzi ikuisti tilanteen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Irlantilais-englantilainen One Direction -yhtye on noussut nopeasti teinityttöjen suursuosikiksi ympäri maailmaa. Yksi poikabändin jäsenistä on 18-vuotias Harry Styles, jonka tiedetään pitävän vanhemmista naisista.

Nyt miljoonien teinityttöjen päiväunien kohde, Harry Styles, on jäänyt poliisin haaviin ajellessaan Range Rover -autollaan levytysstudionsa liepeillä Lontoon Camdenissa. Poliisit antoivat lopulta suosikkilaulajalle sakot ja tämä pääsi jatkamaan matkaansa.

Harry Styles aiheutti viime vuonna kohuotsikoita, kun hänen seksisuhteensa televisiokaunotar Caroline Flackiin tuli julki. Harryn on huhuttu deittailleen myös Cara Delevingnen ja Alexa Chungin kanssa.

One Direction -yhtye on tällä hetkellä maailman suosituin poikabändi. Nuoret laulajat ovat päässeet menestyksensä myötä isoihin rahoihin käsiksi. Teini-idolit ovat tienanneet itselleen jo huimat 124 miljoonaa euroa viimeisen parin vuoden aikana. Tämän lisäksi nuorukaiset ovat kasvattaneet levy-yhtiönsä kukkaroa noin 250 miljoonalla eurolla.

Uusimmat