Playboy-seksisymboli sai karvaista seuraa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Playboy-povipommi Carmen Electra tunnetaan kurviensa lisäksi myös elokuvista ja televisiosarjoista. The Pussycat Dolls –yhtyeen jäsenenäkin aikoinaan esiintynyt tähti on kokeillut uraa myös laulajana.

Kuva: Splash

40-vuotias seksisymboli kuvattiin eilen illalla New Yorkissa sijaitsevan Rasputin-yökerhon juhlissa. Carmen Electra sai bileissä myös totuttua karvaisempaa seuraa, kun illan maskotti Elmo otti hänet hellään halaukseensa. Toki kaunottaren kanssa halusivat poseerata myös miehet.

Kuva: Splash

Amerikkalainen Carmen Electra, oikealta nimeltään Tara Leigh Patrick, tuli tunnetuksi Playboy-lehden sivuilta, ja hän on sittemmin tehnyt uraa näyttelijänä useissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Electran roolisuorituksia on nähty esimerkiksi elokuvissa Scary Movie, Date Movie ja Epic Movie. Tunnetuin roolityö on kuitenkin televisiosarjassa Baywatch. Harva tietää, että ennen kuuluisuuttaan Electra oli muusikko Princen suojatti ja kokeili jonkin aikaa laulu-uraa tämän ohjauksessa.