Äiti löysi adoptoidun lapsensa X Factor -ohjelmasta

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Yhdysvalloissa nähtiin äskettäin odotetun X Factor -laulukilpailun toisen tuotantokauden avausjakso. Tuomaripenkin takana istuvat tänä vuonna Simon Cowell, L.A. Reed, Britney Spears ja Demi Lovato. Nyt erään ohjelmassa nähdyn kilpailijan elämä saattaa muuttua lopullisesti X Factorin myötä.

Kyseessä on 26-vuotias David Correy, joka otti osaa kilpailun koelauluhin Greensborossa. Suomenkin televisiossa jo näytetyssä jaksossa nähtiin, kuinka laulajakokelas kertoi tunteikkaasti olevansa adoptoitu Brasiliasta ja kuinka hän haluaisi tavata biologisen äitinsä. Correyn äiti sai poikansa ollessaan vain 14-vuotias, jonka johdosta hän antoi tämän adoptoitavaksi.

Nyt miehen elämä muuttunee vielä enemmän X Factor -menestyksen lisäksi, sillä Correyn biologinen äiti Luciene Lima on ottanut yhteyttä paikalliseen mediaan Brasiliassa. TMZ-sivuston mukaan äiti oli tunnistanut poikansa X Factorissa näytetyistä vauvakuvista. Liman kerrotaan tutkineen adoptiopapereita paikallisen oikeusistuimen kautta, jolloin kaikki merkit ovat viitanneet siihen, että Correy on hänen biologinen poikansa.

Mieslaulajaan on jo otettu yhteyttä Brasiliasta. Lähteiden mukaan Correy on erittäin onnellinen, eikä hän malta odottaa ensimmäistä tapaamista äitinsä kanssa. DNA-testejä ei ole kuitenkaan vielä suoritettu, mutta tähän mennessä kaikki tekijät liittävät David Correyn Luciene Limaan.