Daniel Craig ei olekaan kovaotteisin Bond – huonoin flaksi myös petihommissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Uusi James Bond -elokuva Skyfall saa pian ensi-iltansa, ja elokuvassa salaisen agentin roolissa nähdään jälleen Daniel Craig. Hänen elokuvissaan Bond-hahmo on kokenut selvän muodonmuutoksen, kun tyylikkäästä naistenmiehestä on tullut rujo tappaja. Vaikutelma on kuitenkin puutteellinen.

The Economist -lehti on nyt nimittäin tutkinut eri Bond-tähtien statistiikkaa tapettujen ihmisten, valloitettujen naisten ja juotujen drinkkien saroilla per elokuva. Craigin esittämä Bond nousee ykköseksi ainoastaan juomapuolella, sillä kovaotteisuudestaan huolimatta hänen surmaamiensa roistojen määrä jää kauas listaykkösestä.

Ylivoimainen listaykkönen ja verenhimoisin salainen agentti on Pierce Brosnanin esittämä James Bond, jolla on keskimäärin tilillään lähes kaksi kertaa niin paljon tappoja kuin Craigin Bondilla. Brosnan on surmannut 19 roistoa per elokuva, kun Craig on jäänyt kahdeksaan. Brosnan selättää Craigin myös valloitusten määrässä, joskin niiden ykkönen on kuitenkin George Lazenbyn esittämä Bond. Kaikkein heikoin flaksi naisten suhteen on käynyt Daniel Craigilla.