Mike Tysonin avoin tilitys: ”Olin hullu. Olin täynnä raivoa.”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kauhea Kankkunen -elokuvassa cameo-roolin tehnyt entinen nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestari Mike Tyson paljasti hiljattain olevansa pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa. Sittemmin ex-nyrkkeilijä kertoi haluavansa jatkaa orastavaa uraansa näyttelijänä.

46-vuotias konkarinyrkkeilijä tuli takavuosina tunnetuksi useista skandaaleista, joihin kuuluvat esimerkiksi vankeustuomio raiskauksesta ja vuonna 1997 sattunut tapaus, jossa hän puri nyrkkeilykehässä palasen vastustajansa Evander Holyfieldin korvasta. Nyt Tyson kertoi The Sun -lehden haastattelussa olevansa muuttunut mies.

– En enää tunnista sitä miestä, joka olin ennen. Olin hullu. Olin täynnä raivoa, mutta kai se tekikin minusta hyvän nyrkkeilijän. Halusin vastustajieni ajattelevan heidän joutuneen tekemisiin villi-ihmisen kanssa. Halusin heidän osoittavan minulle kunnioitusta. Olin melkoinen sika silloin, Mike Tyson tilittää.

Nyrkkeilylegendan maailma muuttui vuonna 2009, kun hänen nelivuotias tyttärensä Exodus kuoli tukehduttuaan tapaturmaisesti juoksumaton virtajohtoon. Tyson kiittää nykyistä vaimoaan Lakiha ”Kiki” Spiceriä vaikeiden aikojen yli auttamisesta. Miehen mukaan hän olisi ajautunut synkkyyteen ilman häntä.

Mike Tyson muistetaan parhaiten urastaan nyrkkeilykehässä. Hän oli vasta 20-vuotias voittaessaan WBC:n, WBA:n ja IBF:n raskaansarjan mestaruustittelit. Kolme nuorella iällä nyrkkeiltyä mestaruutta takasivat Tysonille sen, että hänen on kehuttu olevan kaikkien aikojen paras raskaansarjan ottelija. Nimitys ei himmennyt vuosien mittaan, sillä menestys kehässä jatkui. Mike Tyson voitti uransa aikana yhteensä 50 ottelua ja hävisi vain kuusi. Mies voitti tyrmäyksellä 44 vastaottelijaa.