Talent-tuomaritar puolialastomana pukukopissa – kuvat päätyivät nettiin

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kurvikkaasta vartalostaan tunnettu brittikaunotar Kelly Brook on noussut parissa vuodessa kansainväliseksi tähdeksi oltuaan mukana Talent-ohjelman tuomaristossa. Viime aikoina näyttelijätär on julkaissut Twitter-blogissaan rohkeita kuvia itsestään.

Neitokainen debytoi pian burleskihenkisen Crazy Horse -tanssiryhmän jäsenenä. Nyt Kelly päästikin kamerat kuvaamaan pukukoppiinsa, kun hän sovitteli ylleen seksikästä punaista tanssiasua. Julkkistähti julkaisi pakarat paljastavat otokset Twitter-blogissaan.

32-vuotias Kelly Brook sijoittui vuonna 2009 viiden parhaan joukkoon FHM-lehden maailman seksikkäimmän naisen äänestyksessä ja kolme vuotta sitten ykköseksi The Sun -lehden äänestyksessä, jossa rankattiin julkkismaailman parhaita sääriä. Kesäkuussa 2011 Brook sai keskenmenon ollessaan viidennellä kuulla raskaana. Lapsi olisi ollut hänen ja rugbypelaajamiehensä Thom Evansin ensimmäinen.