BB-Jonna A avautui rankasta lapsuudestaan: ”Olin tehdä itsemurhan”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa nähtiin eilen varsin värikäs ilta ja yö, kun bileiden jälkimainingeissa nähtiin varsinaista ”läyhäämistä” tuvan täydeltä. Tilanne sai alkunsa, kun Jouko raivostui Jonna I:lle, joka suuteli Tommin kanssa.

Ensin Jonna kiisti kaiken, mutta myöhemmin Tommi myönsi suudelman tapahtuneen. Naisten mentyä nukkumaan käynnistyi makuuhuoneessa varsinainen avautumisten sarja. Esimerkiksi Jonna A paljasti yksityiskohtia tavallista rajummasta lapsuudestaan.

– Mä oon joutunut katsomaan sellaista väkivaltaa kotona. Mä olin jotain 14-vuotias ja mun oli muutenkin niin paska olla. Äiti ja isäpuoli oli tullut baarista ja yhtäkkiä kuului hirveä räminä yläkerrasta. Siellä oli vedetty koko keittiön pöytä luutulla ja lasia oli koko lattia täynnä, Jonna A kertoi kokemastaan.

– Isäpuoli huusi, että tuu Jonna tänne ja mä kerron millainen ***** sun äiti on. Sit mä menin nukkumaan ja kuului uusi kolina. Sit se oli mun äidin kurkussa kiinni. Mä sanoin, että soitan polisit ja sit se päästi irti. Sit juttelin jonkun puolentoista tunnin ajan siinä.

– Mä oon ollut niin monta kertaa siinä riidan välissä. Niin monta kertaa. Mä oon nähnyt niin monta tilannetta ja ollut äidin ja isäpuolen välissä. Meillä oli yhdessäkin vaiheessa… Olin tehdä itsemurhan silloin joskus, kun mulla oli niin paska fiilis isäpuolen takia. Mulla oli riitaa joka ikinen ilta. Mua ei v**tuakaan kiinnosta, jos joku lyö mua. Mä sanoin, että v**tu lyö saatana, Jonna avautui.