Seksiä tihkuva Halloween-asu: Kaikkien pissisten esikuva!

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Laulaja Stacy “Fergie” Ferguson paljasti taannoin olleensa pahoin riippuvainen päihteistä. The Black Eyed Peas -yhtyeen naissolisti tunnusti käyttäneensä muiden muassa amfetamiinia, mutta hakeneensa sittemmin päihderiippuvuuteensa apua.

Toissailtana Fergie juhli Halloweenia yhdessä näyttelijämiehensä Josh Duhamelin kanssa Beverly Hillsissä. Neitokaisen asu oli yksi illan sykähdyttävimmistä, sillä hänen esikuvansa oli alla olevassa kuvassa nähtävä kauhu-julkkis ja kaikkien pissisten esikuva Angelyne.

Kuva: Splash

37-vuotias Fergie kertoi taannoin kuinka hän pääsi aikoinaan eroon huumekoukusta. Päätös huumaavien aineiden jättämisestä syttyi eräänä iltana kirkossa, kun Fergie koki hämmentävän hallusinaation. Hän nimittäin luuli, että kirkon pihalla häntä vaanivat FBI ja SWAT-poliisitiimi.

Laulu-uransa lisäksi Fergie työskentelee myös muotisuunnittelijana ja näyttelijättärenä. Tähti muun muuassa esiintyi Poseidon-elokuvassa näyttelijä Josh Lucasin kanssa. Fergie toimi myös ääninäyttelijänä elokuvassa Marmaduke. Laulaja avioitui vuonna 2009 Transformers-elokuvistakin tutun näyttelijän Josh Duhamelin kanssa. Pariskunta alkoi seurustelemaan vuonna 2004, kun he tapasivat Duhamelin Las Vegas -sarjan kuvauksissa.