80-luvun supertähti Sandra minikiertueelle Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

1980-luvulla maailman suosituimpien poptähtien joukkoon noussut saksalainen Sandra teki äskettäin paluun. Yli 30 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti myynyt laulaja julkaisi uuden Stay In Touch -albuminsa 26. lokakuuta.

Suomeen Sandra saapuu minikiertueelle 13. – 15. joulukuuta. Hän esiintyy Helsingin The Circuksessa 13. joulukuuta, Turun Caribia Areenalla 14. joulukuuta ja Jyväskylän Paviljonki Areenalla 15. joulukuuta.

Sandra, oikealta nimeltään Sandra Ann Lauer, on julkaissut urallaan yhdeksän studiolevyä ja 28 singleä. Uuden levyn tuottajina toimivat Blank & Jones ja säveltäjinä muun muassa Jens Gad ja Hubert Kah. Kah toimi Sandran taustatukena jo 80-luvun menestyslevyillä. Levyn ensimmäinen singlelohkaisu Infinite Kiss julkaistaan lokakuussa. Sandran tunnetuimpia hittejä ovat Maria Magdalena, In The Heat of the Night ja Heartbeat.