Tutkimus: Kauhuelokuvien katsominen laihduttaa!

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Kauhuelokuvat jakavat ihmiset kahtia. Osa ei pysty katsomaan hyytävää jännitystä sisältäviä elokuvia edes sormien välistä, kun taas jotkut rakastavat synkkiä teoksia. Nyt Britannian Westminsterin yliopisto on julkaissut tutkimustuloksen, joka saattaa olla monien laihduttajien mieleen.

Uuden tutkimuksen mukaan kauhuelokuvan katsominen saattaa nimittäin polttaa jopa 200 kilokaloria. Tutkimukseen osallistui kymmenen ihmistä, jotka katsoivat vuonna 1980 julkaistua Jack Nicholsonin tähdittämää Hohto-elokuvaa. Kyseisen kauhupätkän katsonut henkilö poltti keskimäärin noin 184 kilokaloria katselmuksen aikana.

Toiseksi eniten rasvaa polttava kauhuelokuva oli legendaarinen Tappajahai-teos. Elokuvan katsoneet henkilöt polttivat tutkimukseen liittyneen katselmuksen aikana noin 161 kilokaloria. Amerikkalaisen kauhuklassikon Manaajan katsominen puolestaan poltti 122 minuutin aikana keskimäärin noin 158 kilokaloria.

– Me kaikki tiedämme, millaisia tuntemuksia kauhuelokuvan katsominen aiheuttaa. Jokut haluavat piiloutua sohvan taakse tai peittää kasvonsa tyynyllä pelottavimpien kohtauksien aikana. Tutkimus osoittaa, että jännitys ikään kuin polttaa kaloreita, LOVEFiLM-yrityksen johtaja Helen Cowley kertoi Female First -sivuston mukaan.

Muita eniten kaloreita polttavia kauhuelokuvia ovat muun muassa Alien, Saw, Painajainen Elm Streetillä, Paranormal Activity ja Texasin moottorisahamurhaaja. Tutkimuksen mukaan viimeisenä mainitun elokuvan katsominen voi polttaa noin 105 kilokaloria.