Zumba-opettajan prostituutioskandaali paisuu – asiakaslistalla julkkiksia

Ohhoh! · Neea Jokinen

Viranomaiset saavat aika ajoin kiinni prostituutiorinkejä pyörittäviä henkilöitä. Yhdysvaltojen Mainessa tuli äskettäin ilmi tapaus, jossa erään naispuolisen Zumba-opettajan väitetään tienanneen omaisuuden laittomalla sivubisneksellään.

Pura Vida -yrityksessä työskentelevän 29-vuotiaan Alexis Wrightin väitetään muuttaneen tanssisalinsa bordelliksi. Sittemmin viranomaiset saivat haltuunsa naisen asiakaslistan, jonka mukaan useat kaupungin tunnetut mieshenkilöt ovat käyttäneet tanssiopettajan seksipalveluja.

Poliisien mukaan asiakaslistalla on muun muassa tunnettuja asianajajia, kiinteistönvälittäjiä ja pankkiireja. Myös Portlandin entisen pormestarin James A. Soulen väitetään maksaneen Wrightille seksistä. Kolmen lapsen isä ja naimisissa oleva 58-vuotias entinen pormestari on joutunut julkisen häpeän kohteeksi.

Naisen uskotaan tarjonneen seksipalveluja yli sadalle miehelle. Poliisi on takavarikoinut 150 videota, joissa tanssiopettaja harrastaa seksiä asiakkaidensa kanssa, The Daily Mail -sivusto uutisoi. Tapaus on aiheuttanut paljon keskustelua Kennebunkin pienessä kaupungissa, jossa asuu noin 10.000 ihmistä. Asiakaslistan julkistaminen voikin rikkoa monen perheen tai avioliiton.