Kelly Brook rohkeasti burleskitähtenä

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kurvikkaasta vartalostaan tunnettu brittikaunotar Kelly Brook on noussut parissa vuodessa kansainväliseksi tähdeksi oltuaan mukana Talent-ohjelman tuomaristossa. Näyttelijätär kertoi äskettäin debytoivansa burleskihenkisen Crazy Horse -tanssiryhmän jäsenenä.

32-vuotias kurvitar kiusoitteli ihailijoitaan julkaisemalla aiemmin Twitter-blogissaan muun muassa otoksia, joissa hän sovitti esiintymisvaatteitaan päälle. Nyt Kelly pääsi vihdoin burleskiryhmän kanssa lavalle. Tähden ensimmäinen Forever Crazy -show tihkuikin seksiä. Paljastavaan korsettiin pukeutunut neito nähdään lavalla blondissa peruukissa, eikä senttiäkään näyttelijättären tiimalasivartalosta jää huomaamatta.

Kelly kertoi aiemmin esityksessä vilkkuvan runsain mitoin nännejä ja takamuksia. Hänen mukaansa kaikki vaatekappaleet otetaan pois päältä, onhan kyse strippaamisesta. Hän kertoi myös naamioivansa alapäänsä esitystä varten, vaikka se paljastetaankin näytöksissä yleisölle.

32-vuotias Kelly Brook sijoittui vuonna 2009 viiden parhaan joukkoon FHM-lehden maailman seksikkäimmän naisen äänestyksessä ja kolme vuotta sitten ykköseksi The Sun -lehden äänestyksessä, jossa rankattiin julkkismaailman parhaita sääriä. Kesäkuussa 2011 Brook sai keskenmenon ollessaan viidennellä kuulla raskaana. Lapsi olisi ollut hänen ja rugbypelaajamiehensä Thom Evansin ensimmäinen.