Arnold Schwarzenegger palaa legendaariseen elokuvarooliinsa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Toimintatähti Arnold Schwarzenegger on ollut viime viikkoina runsaasti otsikoissa uuden elämäkertakirjansa merkeissä. Iso-Arska paljastaa kirjassaan seksiseikkailujaan ja vaimonsa pettämisen. Parhaillaan hänet nähdään Suomenkin valkokankailla The Expendables 2 -elokuvassa.

Pian 65-vuotias näyttelijä on palaamassa rooliin, joka aikoinaan teki hänestä kaikkien tunteman Hollywood-toimintatähden. Deadline-verkkosivuston mukaan Universal Pictures -tuotantoyhtiö valmistelee The Legend of Conan -elokuvaa. Kyseessä tulee on jatko-osa Schwarzeneggerin tähdittämälle alkuperäiselle Conan Barbaari -elokuvalle, joka perustui Robert E. Howardin tarinoihin. Ensi-iltaa kaavaillaan vuoden 2014 kesäsesongille.

– Olen aina rakastanut Conan-hahmoa ja minulle on kunnia palata rooliin vielä kerran. En malta odottaa päästä työskentelemään tuottajien kanssa kehitelläksemme jatkoa tälle eeppiselle tarinalle, Schwarzenegger kertoi Deadline-sivustolle.

The Legend of Conan sivuuttaa kokonaan Jason Momoan tähdittämän viimevuotisen uusintaversion ja jatkaa siitä mihin vuonna 1982 valmistunut Conan Barbaari jäi. Tulevassa elokuvassa Conan on jo vanhaan ikään ehtinyt kuningas, joka tietää pian kuolevansa. Hän haluaa poistua tästä maailmasta vielä yhden suuren taistelun saattelemana.

Schwarzeneggerien perhe sai taannoin lisää synkkiä uutisia avioerouutisen jälkeen, kun 13-vuotias poika Christopher Schwarzenegger joutui vakavaan lainelautailuonnettomuuteen Malibussa. Hänen keuhkonsa tiedettiin menneen kasaan ja useiden luiden murtuneen. Vakavasti loukkaantunut eroavan pariskunnan kuopus joutui sairaalan teho-osastolle lähes viikoksi. Hän kuitenkin toipui tapaturmasta.