Nainen, tekevätkö ystäväsi sinulle lihavan olon?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Naisten välinen ystävyys on monesti kiehtova suhde, jossa on erilaisia vivahteita ihailusta kateuteen. Joskus neitokaisten välinen kilpailu voi saada aikaan myös ilmiön, jossa parhaat ystävätkin saavat naisen olon tuntumaan epävarmalta omalla suhtautumisellaan.

Nyt erään tutkimuksen mukaan naisten kehonkuvaan liittyvät epävarmuudet liittyvät heidän ystäviensä kehonkuviin. Kanadalaisen Mount Alisonin yliopiston kyselyyn osallistui 75 ystäväparia, joilta kyseltiin painosta, liikunnasta, ulkonäöstä, painonpudotuksesta ja heidän suhteestaan ruokaan ja syömiseen.

Tutkijat myös tiedustelivat pareilta, tunsivatko he paineita oman painonsa suhteen ystävän taholta. Yllättävä tulos oli, että huolimatta naisten koosta, painosta ja muodosta suurin osa heistä tunsi ulkonäköpaineita ystävien kanssa käytyjen keskusteluiden takia.

Naisten käymien laihduttamiskeskusteluiden seurauksena monet pyrkivät hoikkuutta kohti. Tutkijoiden mukaan ne naiset, jotka keskustelivat ystäviensä kanssa liikunnasta, olivat vähemmän tyytyväisiä itseensä kuin ne naiset, jotka puhuivat asiasta harvemmin. Ystävät siis peilasivat ongelmiaan toisiinsa.

– Tutkimuksen mukaan ystävät vaikuttavat toisiinsa kolmella tavalla. Laihuuspaineiden, kehoon liittyvien keskusteluiden kautta ja havainnoinnin kautta, kertovat tutkijat Louise Wasylkiw ja Molly Williamson Daily Mail -sivustolle.

Uusimmat