Levyarvostelussa Vain elämää -kokoelmalevy

Albumit · Jocka Träskbäck

Kansainväliseen ohjelmaformaattiin perustuva Vain elämää -ohjelma on naulinnut suomalaiset televisioiden ääreen perjantai-iltaisin jo viikkojen ajan. Ohjelmassa tunnetut artistit esittävät toistensa kappaleita. Nyt ohjelmassa kuultavista kappaleista on koostettu myös levy.

Levylle on koottu covereita, joita esittävät Cheek, Neumann, Jari Sillanpää, Katri Helena, Erin, Kaija Koo ja Jonne Aaron. Levyn huippukohtia ovat Katri Helenan versio Cheekin hitistä Jos mä oisin sä, Cheekin versio Jari Sillanpään hitistä Kaduilla tuulee, Neumannin huikea näkemys Jari Sillanpään hititä Bum Bum Bum, Jonne Aaronin versio Kaija Koon hitistä Kylmä ilman sua, Erinin koskettava versio Kaija Koon hitistä Vapaa ja Jari Sillanpään versio Dingon hitistä Sinä ja minä.

Tarkoituksena on ehkä ollut koota levylle ohjelman parhaimmistoa, mutta siinä ei ole täysin onnistuttu. Jokaiselta artistilta on mahtunut mukaan vain kolme kappaletta. Valinnat Katri Helenan tuotannosta eivät ole kuitenkaan loksahtaneet aivan kohdallen. Mukana ovat Neumannin esittämä Anna mulle tähtitaivas, Cheekin esittämä Puhelinlangat laulaa ja Erinin esittämä Vasten auringon siltaa. Kelpo versioita nekin, mutta paremminkin olisi voinut valita. Esimerkiksi Jonne Aaronin huikea Lintu ja lapsi on jätetty jostain syystä pois levyltä.

Ohjelman parhaimmistoa ovat olleet kappaleet, joissa artistit ovat tehneet muiden tähtien kappaleista selvästi omannäköisiään sovituksia. Tällä saralla on onnistunut erityisen hienosti Cheek, mutta levylle päätynyt Puhelinlangat laulaa ei lukeutunut osuvimpiin versioihin. Kaduilla tuulee ja Tinakenkätyttö ovat kuitenkin hienoja vetoja.

Pienistä puutteistaan huolimatta Vain elämää on hieno kokoelmalevy, joka tulee takuulla olemaan myyntimenestys ja yksi kotitalouksien soitetuimmista levyistä tulevana jouluna.

Pisteet 4/5

Uusimmat